Eilen kävin tutustumassa Kota-Huskyyn, joka sijaitsee Jaksamolla, hieman vajaat 30 kilometriä Posion keskustasta pohjoiseen.
Kota-Husky on saanut alkunsa vuonna 2007 ja toimii edelleen perheyrityksenä, jota luotsaa Lauri Sassali. Töissä hänellä on myös kokenut huskyopas, aiemmin Posion matkailussakin vaikuttanut, Sodankylästä Posiolle muuttanut Sonja Leppänen, joka oli oppaanamme tällä safarilla.
Samalle safarille oli saapunut vieraita myös Hämeenlinnasta saakka. Toinen pariskunta oli kokenut Kota-Huskyn safarin jo aiemminkin, toisille taas kokemus oli aivan uusi.
Heti ensimmäiseksi Sonja esitteli turvallisuutta varten ajo-ohjeet. Kuinka jarrutetaan, miten jarrutetaan ja milloin jarrutetaan. Ensisijaisen tärkeää on olla KOSKAAN irrottamatta otettaan reestä ajajan paikalla, sillä kahdeksan koiraa lähtee halutessaan alta aikayksikön – ja sitten perään on turha enää huudella. Myös alamäessä täytyy osata jarruttaa, jotta kelkka ei liukuisi koirien päälle. Oikein tehtynä safari on kuitenkin turvallinen täysin vasta-alkajallekin.
Huskyt rakastavat vetämistä. Ne haluavat matkaan niin palavasti, että osalla on suuria vaikeuksia pysyä aitauksissaan, jos näkevät toisten lähtevän. Meteli on myös melkoinen lähdössä, sillä palo matkaan on niin suuri. Koirat hyppivät ilmaan, kisuavat keskenään, ulvovat, haukkuvat ja naukuvat – eikö mennä jo! Kun tämän pääsee todistamaan livenä, on sen jälkeen turha enää kuvitella, että koirat pakotettaisiin vetämään. Ne haluavat vetää.
Lähtötunnelmia.
Alussa vauhtia onkin, sillä kun viimein köydet irrotetaan, niin silloin mennään, eikä meinata. Jonkun ajan päästä vauhti kuitenkin rauhoittuu ja on vuoro nauttia kyydistä ja upeista maisemista. Välillä myös pysähdytään, jos koirien takia tarvitsee säätää jotain – tai tulee kakkatauko. Pysähdyksessä voidaan myös vaihtaa kuljettajaa. (Muista silti pitää valjakosta kiinni ja jalka jarrulla loppuun saakka! Sitä pipoa ei myöskään korjata kesken ajon!)
Nyt mennään!
Itse en tällä reissulla ollut ajajan paikalla, vaan keskityin kuvaamiseen ja Sonjan kanssa rupatteluun. Olen aikoinaan parikymmentä vuotta sitten ajanut joitakin kertoja huskyvaljakkoa ollessani huskytarhalla töissä. Tämä ei siis ollut ensikosketukseni näihin hienoihin otuksiin tai lajiin, vaan nämä uskomattomat eläimet jättivät jälkensä sydämeeni jo aikapäivää sitten.
Kota-Huskyllä on useita eri vaihtoehtoja aina pelkästä tarhavierailusta monen päivän mittaisiin valjakkovaelluksiin erämaassa. Suosituimmat lenkit ovat kymmenen ja kahdenkymmenen kilometrin mittaisia. Käymämme lenkki oli tämä kaksikymppinen ja yhdyn täysin Sonjan mielipiteeseen siitä, että se on suomalaiselle matkaajalle sopiva lenkki. Se on riittävän pitkä, jotta kaikki pääsevät ajamaan mielekkään pätkän – lisäksi matka on riittävän laaja, jotta päästään nousemaan komeille vaaroille, tykkypuiden valtakuntaan. Kymmenen kilometrin pätkä on sopivampi kansainvälisille vieraille, joille jo pelkkä lumen läsnäolo voi olla jännittävä elementti – ja silloin pidemmät reissut voivat olla liian raskaita. Tällöin kuitenkin auttamatta missataan hienoimmat maisemat.
Itselleni jäi kyllä väkisinkin kutittamaan takaraivoon nuo pidemmät vaellukset… Olisipa huikeaa ostaa sellainen lahjaksi itselle ja miehelle – koiravaljakoilla erämaahan yöpymään talvisydämellä, jopa useammaksi päiväksi. Ikimuistoinen reissu 100% takuulla.
Safari oli kyllä upea elämys, myös hämeenlinnalaisten mielestä. Puhe kääntyi safarin jälkeisellä kotahetkellä glögin, posiolaisten ”Tertun torttujen” eli täydellisen pehmeiden kampanisujen ja poroleipien ohessa eläimillä toteutettavien matkailuelämysten eettisyyteen, joka on tärkeä asia.
Sonja tähdentää, että pitää itse Kota-Huskyä monelta kantilta eettisenä vaihtoehtona. Esimerkiksi sellaisia asioita ei välttämättä tule ajatelleeksi, että pienessä perheyrityksessä työntekijöiden vaihtuvuus ei ole suurta. Työntekijät tuntevat todella koirat ja niiden historian ja osaavat lukea pieniäkin merkkejä niiden työskentelyssä, jos ne kipeytyvät. Huskyt nimittäin välttävät kivun ilmoittamista viimeiseen asti. Myös koirat luottavat työntekijöihin.
”Joku kausityöntekijä ei välttämättä osaisi nähdä niitä tärkeitä signaaleja, jotka pitkään koirien kanssa toiminut näkee”, Sonja pohtii.
Koirista myös pidetään viimeiseen asti hyvää huolta. Ne eivät ole työrukkasia, vaan eläviä eläimiä, joilla on muutakin arvoa kuin niiden tuottama tulos yrityksen pankkitilille. Laumassa elää myös yksilöitä, jotka eivät työskentele. Koiran arvo ei siis ole pelkästään sen vetämissä kilometreissä. Valitettavasti näitäkin yrityksiä löytyy jopa ihan täältä Suomesta, joissa koira on melkeinpä vain hyödyke. Kannattaa siis tutustua yrityksiin ja niiden arvoihin jo etukäteen – ja halvin ei välttämättä ole aina paras. On ikävää huomata reissulla puutteita vaikkapa koirien kohtelussa tai turvallisuudessa, reissusta voi tällöin jäädä mieleen jotain ihan muuta, kuin se elämyksellinen puoli.
Matkalla!
Kaikki Kota-Huskyn huskyt ovat myös hyvin koulutettuja, ihmisystävällisiä ja tottelevaisia. Ne tuntevat oman nimensä ja toimivat, kun niiltä odotetaan jotain. Ne ovat iloisia, rentoja ja terveitä. Selkeästi hyvissä käsissä, tehden yhteistyötä, ei alistettuina hommiinsa.
Kota-Huskyssä on muitakin hienoja piirteitä asiakkaan kannalta. Yritys on saanut Green Key ja Sustainable Travel -sertifikaatit ja lisäksi he ovat myös ryhtyneet edistämään yrityksessä sateenkaarimyönteisyyttä Gay Travel Finlandin kanssa. Tämäkään aspekti ei aina ole itsestäänselvyys näissä kairoissa. Helposti ajatellaan, että sateenkaarimyönteisyys on ihan selvä juttu, mitäs tuosta – mutta ajatellaan se vain omalta kantilta, yrityksen näkökulmasta, eikä oikeastaan sen asiakkaan kantilta, joka tulee esimerkiksi maasta, jossa homoseksuaalisuus on vielä joko lailla tai yleisellä ilmapiirillä kielletty asia. Hänelle voi olla hyvin tärkeää, että yritys viestii jo valmiiksi, että myös seksuaaliset vähemmistöt ovat tervetulleita, heitä ymmärretään ja heitä palvellaan kuten muitakin asiakkaita. Me suomalaiset ollaan oikeasti niin etuoikeutettuja tämän suhteen, vaikka kyllä täälläkin vielä välillä homofobiaa osataan, että emme monestikaan OIKEASTI ymmärrä asian syvyyttä ja laajuutta.
Korona-aika on kurittanut tietysti myös Kota-Huskya ja vastalääkkeeksi talven vähäisille asiakasmäärille on kehitetty nerokkaita tuotteita, jotka varsinkin lanseerausvaiheessa möivätkin hyvin. Nyt tilaa niiden toteuttamiseen jälleen olisi, joulusesongin jo mentyä. Kota-Huskyltä ei voi ostaa kummikoiraa, mutta voit lahjoittaa esimerkiksi vanhoille koirille humppaviitosen, eli leppoisan eläkeläislenkin, rapsuttelua tai herkkuhetkiä, tai vaikkapa spesiaalin illan valitsemallesi lauman koiralle – hän saattaa päästä jopa nukkumaan kainaloon seuraavaksi yöksi. Ostamasi tapahtuma dokumentoidaan ja saat siitä ilahduttavan hyvän mielen sähköpostin itsellesi. Tukituotteet löydät täältä: https://www.kota-husky.fi/tukituotteet
Kysyin hämeenlinnalaisilta vielä lopuksi, että mikä heidän mielestään on parasta Posiolla? Toinen pariskunta oli ”kesäposiolaisia”, usein Posiolla mökkeileviä, mutta nyt he tulivat Rukalta. Välillä he ovat matkailleet sekä Rukalla että Posiolla samalla reissulla. Vastaus kuului:
”No tämä on helppo! Ruka toimii kuin kone, sesonkiaikana se on siis eräänlainen tehdas, jossa turisteille tuotetaan liukuhihnalta sitä, mitä he milloinkin tarvitsevat. Posio taas on ainutlaatuinen, ihmisläheinen ja aito. Se on läsnä kaikessa, mitä täällä kokee. Rukalla varsinkin loppukaudesta voi jo tuntea sen loppusesongin leipääntymisen, jota Posiolla ei ole.”
Niinpä. Parasta Posiolla on aitous ja Kota-Husky on yksi aito, lämminhenkisten ja ammattitaitoisten, ylpeydellä työtään tekevien ihmisten (ja koirien!) helmi lisää paikkakunnallamme. Mitä lämpimin suositus juuri sinulle – tämä kannattaa käydä kokemassa! Mielestäni hinta-laatusuhde on verraton ja paketteja löytyy ihan jokaiselle. Huskysafarit ovat mahtava kokemus myös suomalaiselle, vaikka ihan lappilaiselle alkuasukkaallekin!
Itseäni ainakin tämä sykähdytti ihan samalla tavalla, kuin ensimmäistä kertaa jalaksilla. Tosin nyt maisemat olivat vaan hienommat. Riisitunturin kansallispuisto on upea, myös noilta koskemattomilta nurkiltaan, jonne safarilla pääsee kurkistamaan.
Janica Suominen (kuvat, tekstit ja videot)