Hikinen iltapäivä Karitunturilla

No niin, nyt päästiin asiaan – eli Posion mahtavaan latuverkostoon! Kävin kuvaamassa Posion kunnalle markkinointikuvia Karitunturilta ja ajattelin, että siinä sivussa saan tänne teillekin vinkkiä tästä mahtavasta reitistä!

Posiohan on tunnettu hiihtäjien mekkana. Joka tasolle sopivaa baanaa on saatavilla melkein loputtomiin pitkälle kevääseen – viime vuonna jopa touko-kesäkuun vaihteeseen. Täällä on treenanneet aikoinaan jopa huiput Mika Myllylästä lähtien, joten kelvannee meille tavan lykkijöillekin erinomaisesti. Kaikilla reiteillä on myös makeat, silmiä hivelevät maisemat. Näinpä myös Karitunturin retki tarjosi paljon iloa silmille!

Yksin ei tarvinnut lähteä, aviomieheni – ja vakiomallini – Juho lähti mukaan.

Karitunturin reitti lähtee Kirintövaaralta, melkein heti autotien ylityksen vierestä, kylän puoleiselta ladulta erkautuen pohjoiseen päin. Latu on merkitty ainakin Luontoon.fi -sivuilla vaatimustasoltaan keskivaativa/vaativa -kategoriaan ja yhdyn tähän. Eli jos justiin laitoit sukset ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen jalkaan, niin älä lähde tänne, ainakaan kiireellä.

Tämmöinen laiskanpulskea sunnuntaihiihtäjä sai vähän ohi menneillä voiteluilla kulumaan urheilukellon mukaan tällä reitillä 1922 kaloria ja rapeat neljä tuntia kaikkine tuumailuineen ja kuvailuineen. Eniten haastetta tuo se, että koko ajan on joko ylämäki tai alamäki – loivempi tai jyrkempi, mutta täällä ei laiskotella. Useimmissa alamäissä urat puuttuvat, joten kroppa on töissä myös laskujen aikana. 15 kilometriä voi kuulostaa lyhyeltä – ja tuntuukin huomattavasti lyhyemmältä Posion muilla laduilla.

Ensimmäinen hengähdyspaikka on Kuoppavaaran laavulla kolme kilometriä lähdöstä. Mikäli lyhempi lenkki riittää, niin mikään ei estä jäämästä tähän. Huikeimmat maisemat ovat silti vasta alkamassa.
Kuvaukset ohi, joten matka jatkuu!

Joku kovempi luisteluhiihtäjä varmaan käy kiepaisemassa tämän mennen, tullen ja palatessa kahteen tuntiin tai vaikka allekin, mutta ei me.

Välillä on vain hengitettävä maisemaa.
Mitä pidemmälle matka etenee, sitä komeammaksi maisemakin muuttuu.
Ja kun alat saamaan jo jonkinlaista lämpöhalvausta, niin käänny katsomaan taaksesi! Se helpottaa.
(Jos oikein tarkkaan katsot, niin näet tuolla jonkun hölkytelleen pelkät monot jalassa. Kyllä – se olin minä! Tällä viimeisellä nousulla alkoi jo usko loppua ja otin sukset kantoon!)
Karitunturin päivätupa odottaa perillä huikein maisemin. Ansaittu lepohetki ja evästauko! Tässä kuvassa havainnollistuu hyvin myös lumikertymä korkeammalla vs. matalammalla.
Pökköä pesään!

Päivätupa on pieni ja siellä ei ole nukkumismahdollisuutta kuin ehkä yhdelle tosi laihalle – eikä sitä siihen ole tarkoitettukaan. Tunturin alapuolella on toinen autiotupa, jossa voi viipyä myös yön yli ja tilaa on enemmän.

Tämä voisi olla kyllä täydellisyyttä hipova revontulikuvausmesta! Ei valosaastetta lähimaillakaan ja komeat näkymät joka suuntaan!

Muistathan käydä myös puutöissä ja hakea halot valmiiksi seuraavalle kuivamaan, jos käytät puita.

Miksi sitten Karitunturille, eikä vaikkapa Riisille? Syy tähän on ihan selvä. Karitunturilla saa olla ihan rauhassa. Siis TODELLA rauhassa. Koko reissulla törmäsimme viiteen muuhun ihmiseen, vaikka on hiihtolomasesonki ja autiotuvalla saimme olla ihan kahdestaan. Lunta ei ole poljettu (ainakaan vielä), joten tässäpä myös maisemakuvaajalle oiva spotti. Ja luulen, että se myös pysyy koskemattomana, koska tuon lenkin jälkeen ei ensimmäisenä tule mieleen mennä hillumaan umpihankeen! Tykkypuut ovat myös melkein samalla komeusasteella Riisin puiden kanssa.

Ja sitten se alamäki alkaa… Ilman latu-uraa ja jyrkähköjäkin pätkiä, joten ota rauhassa. (Hetki kuvan ottamisen jälkeen Juho oli jo nurin niin, että urheilukellostakin katkesi ranneke. Vaan eipä siinä, minäkin sain juuri silloin dronen killumaan kolmen metrin korkeuteen tykyn päälle… Ei se koskaan mene kohtuudella!)
Aurinko alkaa laskemaan ja värit vaihtumaan.

Jos saan suositella ajankohtaa, niin lähde matkaan päivällä siten, että ehdit valoisalla, mutta auringonlaskua lähestyen takaisin. Näin saat herkutella mahdollisimman monella eri valolla retken aikana! Latua ei ole valaistu, joten siinäkin mielessä on hyvä palata aikoinaan.

Summa summarum – ehdottomasti kokemisen arvoinen hiihtoreitti edes jonkinlaisen peruskunnon ja hiihtotaidot omaavalle henkilölle. Itselläni viimeiset kilometrit kyllä menivät melkein sen voimalla, että sovittiin lähtevämme perille päästyämme Himmerkiin ottamaan palautusjuomaksi yhdet torniolaiset käsityöläisoluet munkin kanssa… Enpä muista, milloin olisi maistuneetkaan niin hyvältä!

Mutta kyllä – kaikki tämä oli sen arvoista. Tänne on mentävä vielä uudelleen! Käy sinäkin, ennen kuin nuo tykyt ovat muisto vain! Aurinko tekee nimittäin töitään kovaa vauhtia.

Janica Suominen, teksti ja kuvat

Tunnelmallinen Eräkahvila Tykky

Vieraskynässä ja ikuistamassa tällä kertaa jälleen Himmerkin ja Kirikeskuksen harjoittelijat Lotta Sumioinen ja Joonas Purola.

Perjantain ihana aurinkoinen talvipäivä houkutteli lähtemään Riisitunturin kansallispuistoon tekemään pienen päiväretken. Napakka pakkasaamu ei haitannut, kun kevätaurinko paistoi lämpimästi pilvettömällä taivaalla. 

Ihanalla pakkassäällä Riisitunturille oli mukava kiivetä. Matkan aikana pääsi ihailemaan mahtavia tykkylumipuita aina parkkipaikalta huipulle asti. Huipulta näki pitkälle pilvettömyyden vuoksi ja pääsi hyvin nauttimaan kevätsäästä.  Kävi kyllä tuuri, kun näin nätti sää osui kohdalle. Yleensä on saanut sumussa tai lonkeron harmaalla kelillä kulkea siten, että Riisitunturin päältä ei ole juuri mihinkään suuntaan nähnyt. Nyt tulikin vain haahuiltua reittiä visusti maisemia tuijottaen. 

Kauniista säästä huolimatta kovinkaan montaa muuta reissaajaa ei tullut vastaan kiipeämisemme aikana. Ihmisten vähyys oli kyllä vain hyvä juttu, koska silloin pääsee paremmin nauttimaan luonnosta, sen rauhasta ja maisemista.  Reitti oli hyvin tampattu jo valmiiksi, vaikka toissa yönä olikin lunta tullut reippaasti. Lumikenkiä ei siis reittiä seuratessa tarvitse, mutta halutessaan voi niin lumikenkäillä, talvipyöräillä kuin liukulumikenkäillä Riisitunturilla. Matkassamme ollut Aivi koirakin nautti elämänsä kyllyydestä reissusta ja lumen paljoudesta. Vähän vaihtelua harmaaseen arkeen näin pandemian aikana.

Reissun kohokohta nätistä säästä huolimatta oli kuitenkin Eräkahvila Tykyssä vierailu, joka sijaitsee Riisitunturin parkkipaikalla. Tykky on avattu syyskuussa 2020, juuri ennen parkkipaikan laajennustöiden alkua. Nyt on siis hyvin tilaa ja mahdollisuus parkkeerata auto ja mennä juomaan vaikka kupponen kahvia.

Eräkahvila Tykky on tunnelmallinen kotakahvila aivan Riisitunturin juurella.

Kahvilaan sisään astuessa havahtui ihaniin hirren ja leivonnaisten tuoksuihin. Tunnelmaa kodassa luo lämpöä hohkava tulipesä, joka sijaitsee aivan kodan keskellä. Tulen äärellä myös keittyvät maukkaat ja aidot nokipannukahvit asiakkaille. Kotaan on saatu luotua lämmin tunnelma ja harvassa kahvilassa taitaa yhtä kauniit maisemat avautua ikkunasta. Tykyn mainosteksti onkin “Tunnelmallisin taukopaikka” ja se pitää kyllä paikkaansa.

Tuli luo kahvilaan tunnelmaa ja pannuissa porisevat kahvit hyvän tuoksun.

Heti kotaan tullessamme meidät otti lämpimästi vastaan paikan omistaja Heli Ollilla. Kahvila sai alkunsa Helin pitkäaikaisesta haaveesta edellisen yritystoiminnan loputtua.  Kahvila on ollut pitkään toivottu juttu Riisitunturilla kävijöiden joukossa, joten pääsääntöisesti onkin tullut vain hyvää palautetta. Helin mielestä työn parhaimpia puolia on ikkunoista avautuvat upeat maisemat ja tyytyväiset asiakkaat.

Heli Ollila

Kahvila tarjoaa erilaisia herkkuja ja juotavia, joista munkit ja letut ovat ehdottomia ykkösiä asiakkaiden keskuudessa. Kahvin ja kahvileipien lisäksi Tykky tarjoaa myös keittolounasta. Eli ei hätää, jos suurempikin nälkä yllättää reissullasi tai eväät unohtuivatkin kotiin. Tämän lisäksi Tykky vuokraa Fatbike-pyöriä Riisitunturin kävijöille. Suosittelemme vuokraamaan pyörän ja tutustumista Riisitunturin uuteen talvipyörä-reitistöön. Työntekijöiltä voi tottakai aina myös kysyä neuvoa ja opastusta Riisitunturin reitteihin ja palveluihin, jos jokin asia askarruttaa.

Lettuja maistettuamme ei jäänyt epäselväksi niiden suosio. (Kuva: Lotta Sumioinen)

Tykyn työntekijät juttelevat mielellään asiakkaiden kanssa, jos vain hommiensa ohella kerkeävät.  Meilläkin vierähti tovi kahvia juodessa, kun jäimme suustamme kiinni niin työntekijöiden kuin muiden asiakkaidenkin kanssa.  Näin kun on kotimaan matkailu lisääntynyt, niin Tykyssäkin on asiakkaita riittänyt. Heli muisteleekin hyvillä mielin niitä kiireettömiä hetkiä, kun on ollut aikaa rupatella asiakkaiden kanssa pidempiäkin aikoja. Asiakkaiden kanssa jutteleminen tietenkin aina piristää, mutta voi myös opettaa jotain uutta. Heli ja työntekijät ovat saaneetkin esimerkiksi kuulla Riisitunturin historiasta enemmän asiakkaiden kautta.  Monella kävijällä on tarinoita Riisitunturista kerrottavana ja niitä on aina yhtä mukava kuunnella.

Maisemiin ei voi kyllästyä työpäivien aikana ja usein vapaa-ajalla Heli käykin Riisitunturilla esimerkiksi liukulumikenkäilemässä.

Tulevaisuudessa Tykyllä olisi tarkoitus lisätä vuokrattavan kalustonsa määrää. Heli ja työntekijät eivät aseta muuten erityisiä tavoitteita tulevaisuuteen vaan katsovat hetken kerrallaan, että mihin tämä maailma muovautuu.  Isoin tavoite onkin selviytyä vallitsevasta tilanteesta.  Kukapa ei haluaisi palata normaaliin elämään jo? Tosin onhan tämä tilanne tuonut Tykylle lähinnä positiivisia vaikutuksia kotimaan matkailun ollessa nyt suosiossa. 

Kysyttäessä Heliltä mikä on hänestä parasta Posiolla, niin vastaus tulee toisen työntekijän Irman kanssa kuin yhdestä suusta. Parasta täällä heidän mielestään on luonto, maisemat, avoimet ihmiset ja se, että kaikki perusasiat ovat täällä kunnossa ollakseen pienempi kunta. Tähän on kyllä itselläkin helppo yhtyä.

Voimme vain lämpimästi suositella Eräkahvila Tykyssä vierailua ja no tietenkin talvisella Riisitunturilla käymistä. Kannattaa tutustua Tykyn some-tileihin tai kotisivuihin, sieltä löytää ajantasaiset aukioloajat ja muun infon. 

Teksti: Lotta Sumioinen Kuvat: Joonas Purola (ellei toisin mainita)

Valkean Peuran Valtakunnassa

Eilen kävimme vierailulla Kaisu ja Seppo Hirvosen vuonna 2001 perustamassa Valkean Peuran Valtakunnassa. Yrityksen palvelut koostuvat monesta eri osasta, mutta kaikki lähti liikkeelle vuonna 1996 järjestetystä poromatkailuhankkeesta, johon Seppo tuolloin osallistui.

Porot ovat olleetkin vetovoimatekijä, jotka ovat luoneet ympärilleen niin ravintolaksi taipuvan kotarakennuksen kuin kesäkäyttöisen suuren juhlatilankin, savusaunan ja pitopalvelun.

Uskallan väittää, että suurin osa posiolaisista on elämänsä aikana jossakin vaiheessa syönyt Kaisun laittamaa herkullista ruokaa, sillä heidän pitopalvelunsa on hyvin suosittu ja sen lisäksi Kaisu käy vielä välillä töissä meillä Himmerkissä loihtimassa makoisia annoksia, jos oman yrityksen kiireiltä vain ehtii. Seppo keskittyy yrityksessä enemmän poroihin ja heillä on myös apunaan kolmesta viiteen työntekijää sesongista ja kiireestä riippuen. Kaikki yrityksen työntekijät ovat paikallisia ihmisiä, lähinnä poromiehiä.

Vasemmalla kotarakennus ja oikealla kesäkäyttöinen juhlatila. Valkean Peuran Valtakunnassa rakennukset ovat ihanasti puiden keskellä. Usein tapana on, että kaikki puut raivataan rakennusten ympärillä, mutta täällä ne istuvat osana luontoa, joka on viehättävää!
Kodan sisäänkäynti. Kuva: Joonas Purola
Kaisu on suosittu pitokokki ja tavoitimmekin hänet viikonlopun muistotilaisuuden valmistelujen keskeltä.

Kotarakennus on rakennettu vuonna 2001 ja savusauna muutamaa vuotta myöhemmin. Kodassa onkin vietetty ikimuistoisia syntymäpäiviä ja muita juhlia, isompi juhlatila on taas ollut isojenkin häiden viettopaikkana.

Tilaan tunnelmaa luovan luonnonkivitakan kivet on kannettu repussa Ukkosenvaarasta.
Kuva: Joonas Purola
Kuva: Joonas Purola
Kota on sisustettu tunnelmallisesti.
Työntekijöiden asut ovat teeman mukaiset. Kuva: Joonas Purola

Tällä hetkellä suurin osa yrityksen toiminnasta on pitopalvelun pyörittämistä, sillä korona on vienyt ulkomaalaiset matkaajat, joita yritykseen on saapunut aiempina vuosina runsaasti mm. Hollannista, Israelista, Filippiineiltä ja Ranskasta. Kyselyitä tulee silti kuitenkin koko ajan ja moni odottaa jo pääsyään Posiolle.

Savusauna on tehty vanhaan navettaan ja viljavarastoon.
Sitten kohti ihan lähellä sijaitsevaa poroaitaa! Uusia ääniä kuullessaan osaa alkoi jännittää.
Vetoporo Nipsu tuli kuitenkin rohkeasti portille vastaan. Toinen vetoporo Jätkä on myös kesy ja rohkea, mutta niillä ei kemiat kohtaa Nipsun kanssa ja yleensä ne elelevät kaukana toisistaan, jotta rauha säilyy. Muuten sarvet alkavat kolisemaan.
Nipsu haluaisi herkkuja. Kuva: Lotta Sumioinen
Tältä kaverilta oli vasta toinen sarvi tippunut. Kuva: Joonas Purola
Nipsu oli niin kesy, että se halusi oikein lähikuvamalliksi. Ja vähän olisi tehnyt mieli leikkisästi puskea kanssani – liekö punainen takkini väärän värinen! Missään nimessä vihainen tai vaarallinen tämä poika ei ollut.
Kaunis valkko.
Kun lähdimme aidasta tuli tämä karkulainen vielä poseeraamaan. Ja liikkui kuin ajatuksen voimalla juuri oikeaan kohtaan!

Ulkomaalaiset matkaajat ovat Valkean Peuran Valtakunnassa ihmetelleet puhdasta luontoa. Eniten hämmästystä herättää kalastusretkillä avannosta otettu vesi, jota heille tarjotaan juotavaksi. Sitä jaksetaan ihmetellä vielä kodalle palattuakin – oikeasti, tämä on näin kirkasta ja juomakelpoista, suoraan järvestä!

Valkean Peuran aito, kiireetön ja lämminhenkinen tunnelma viehättää varmasti myös kotimaista matkailijaa, joten kannattaa tutustua tarjontaan. Myös elämykselliset juhlatilaisuudet tai oikein kunnon savusaunakokemus porukalle on täällä varmasti taattu.

Valkean Peuran Valtakunnassa toteutetaan siis myös poroihin liittyvien safarielämysten lisäksi erilaisia kalastusretkiä ja hurjimpana elämyksenä pääsee kokeilemaan kuivakelluntaa – eli vieraat voivat mennä isoon avantoon kelluntapuvuissa.

Pian koittavilla hiihtolomaviikoilla on tarjolla poroajeluita jokaisena torstaina 25.2, 4.3. ja 11.3. Lyhemmät kolmensadan metrin lenkit ovat 40 euroa / aikuinen ja 20 euroa / lapset alle 12v. Kahden kilometrin mutkan pääsee aikuinen 60 eurolla ja lapset 30 eurolla. Ilmoittautuminen sulkeutuu edellisenä päivänä klo 18.

Tulevaisuudensuunnitelmissa Sepolla ja Kaisulla siintää Livo Arctic -iglukylän rakentaminen, jossa he ovat mukana. Tällä hetkellä suunnitelmat odottavat koronan väistymistä, jonka jälkeen luksus-iglujen rakentaminen päästään käynnistämään.

Teksti ja kuvat Janica Suominen, ellei toisin mainittu

Pakkaspäivä lehmien kanssa Aneen Farmilla

Posion Anetjärvellä sijaitsevalla Aneen tilalla on monenlaista toimintaa. Aneen loma on suosittu majoituspaikka, jonne löydetään myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Tällä kertaa keskitymme kuitenkin perheen toiseen elinkeinoon, eli nautakarjaan ja heidän tuottamaansa lähiruokaan Aneen Farmi -brändin alla. Palataan sitten Aneen lomaan vielä omana postauksenaan kesäaikaan, kun ollaan kunnolla sesongissa!

Simo ja Irma Anetjärven pitämällä tilalla pääpainona on maidontuotanto. Siihen lisäksi on viime vuosien aikana kuitenkin nostettu myös omat lihatuotteet, jotka lähtivätkin mukavasti myymään – ja sitten tietysti tuli korona. Kasvuun olisi potentiaalia ja toivottavasti pian siihen myös päästään taas kiinni.

Simo Anetjärven naudat ulkoilevat myös talvella ja ne kasvattavatkin itselleen lämpöisen turkin.

Aneen naudat eivät syö säilörehua ja käytännössä kaikki niiden nauttima ruoka on luomua. Luomusertifikaattia niille ei ole kuitenkaan haettu. Säilöntäaineettomuus maistuu lihassa, joten laadukkaan pihvin arvostajat tietävät jo tästä lihan olevan maukasta.

Ympärivuotinen ulkoilu on nautojen terveyden kannalta hyvin tärkeä ja hieno asia. Sanoinkin harjoittelijalleni Lotalle heti, kun näin ulkoilevat eläimet, että mikä ihana näky! Ja vaikka pihatoissa eläimet saavatkin olla vapaana, niin välttämättä kaikki niistä eivät näe päivänvaloa tai pysty aivan täysin lajityypilliseen elämään. Nämä isolla laitumella pakkaspäivästä nautiskelevat kaverit taas elävät sitä hyvää elämää, jonka syötävälle otukselle mielellään soisi.

Simon ja Irman eläimet ovat selvästi tottuneet hyvään hoitoon. Ne ovat luottavaisia ja sosiaalisia ja tulevat ihmettelemään kameraa hyvinkin läheltä.

Tällä hetkellä Aneen tilan lihatuotteiden koko valmistusketju tapahtuu Lapin puolella. Eläimet teurastetaan Kemissä pienessä Rönkän teurastamossa, josta liha kulkee Tervolan Louelle Meän Liha Oy:n jalostettavaksi. Lihatuotteita on vuosien saatossa saatukin kehitettyä jo pitkä lista. Esimerkiksi erilaiset grillimakkarat, nautanakit, nautachorizo, kylmäsavunauta, erilaiset pihvit, jauheliha ja käristelastut kuuluvat Aneen valikoimiin.

Joko herahti vesi kielelle?

Vaikka itse en lihaa syökään, niin olen jo vuosikausia puhunut kotimaisen naudan puolesta, mm. Oodi suomalaiselle lehmälle -projektini tiimoilta. Ne elävät yleensä hyvän, tai vähintään edes kohtuullisen elämän, verrattuna moneen muuhun tehotuotettuun lihaan – ja sitten on vielä näitä paikkoja, joissa ne saavat laiduntaa vapaana ympärivuotisesti, mikä on ihan parasta. Näin ollen minulla on ollut kovasti halu myös saada Himmerkin lähiruokalistalle vielä paikallinen, laadukas pihvi ja muutenkin ravintolamme sekä Erämaahotelli Kirikeskuksen ravintolan käyttöön laadukasta, paikallista lihaa . Nyt tärppäsi!

Aiemmin meillä on ollut testissä myös ranualaista highlanderin, eli tuttavallisemmin haikun lihaa Putkivaarasta, Keskitalon Ylämaankarja -tilalta, joka on myös laadukas tuote. Myös haikut elävät ympärivuotisesti vapaana laitumella – ja käytämme sitäkin jatkossa. Se tulee näkymään esimerkiksi juhlamenujemme raaka-aineena tulevaisuudessa. Sitäkin toimitetaan Posiolle tasaisin väliajoin, joten kannattaa seurata Posion kansalaisfoorumia Facebookissa, jos haluaa ostaa sitä testiin.

Nuorisolla oli oma paikkansa, missä ne totuttelivat vielä sähkölankaan ennen laitumelle siirtymistä.

Aneen Farmin herkkuja on saatavilla myös neljästä S-ryhmän kaupasta alueellamme. Posiolla lihaa jälleenmyy S-Market Ahola, Kuusamossa Prisma, Taivalkoskella S-Market Jokijussi ja Kemijärvellä S-Market Uitto.

Simo Anetjärvi on ryhtynyt jo pikkuhiljaa ajamaan sisään poikaansa Mikkoa vastaamaan yrityksen pyörittämisestä. He haluavat jossakin vaiheessa Irman kanssa ottaa jo rennommin, sillä viljelijän työ ja vilkkaan matkailuyrityksen pyörittäminen eivät jätä kalenteriin juurikaan vapaa-aikaa.
Maidontuottajille ohessa tehtävä lihanmyynti on hyvä lisä, jotta oma tuntipalkka ei putoaisi aivan miinukselle. Nimittäin kaikenlainen halpuutus on laskenut tuottajahinnat jo todella matalalle ja viljelijät ovat tiukoilla. Sinäkin voit auttaa – suosi paikallista!
Tässä näyssä silmä lepää.

Kokkimme pistivät testiin heti pihvilihaa – ja lopputulos näkyykin tässä. Seuraile Himmerkin somea, annos tulee myyntiin mahdollisimman pian! Sen jälkeen Posiollakin saa paikallista, testaajamme mukaan 10+ -arvosanan saavaa pihviannosta!

Janica Suominen, teksti ja kuvat

Keramiikkaa Posiolla jo 50-vuotta!

Tällä kertaa blogin vieraskynää käyttää Himmerkin markkinointiharjoittelija Lotta Sumioinen.

Monen – kuten myös minunkin – yksi suosikki käyntikohteista Posiolla on Pentik-mäki. Siellä voisi kierrellä ties kuinka kauan ihastelemassa kaikkea! Pentik-mäki on viihtyisä ja miellyttävä paikka, jossa on monenlaista nähtävää. Ei siis ihme, että se on ollut tärkeimpiä matkailuvaltteja Posiolla jo vuosikymmenien ajan. Paikassa on oma tunnelmansa, joka vetää vierailijoita luokseen ja hyvällä tuurilla vierailullaan voi nähdä itse Anu Pentikin.  Plussaa Pentik-mäessä on ehdottomasti se, että kaikkialle on vapaa pääsy! 

Anu ja Topi toivottavat vierailijat tervetulleeksi Vintage Shoppiin.

Omat suosikkini ovat sieltä löytyvät museot, joiden kiertelyyn kyllä uppoutuu pitkäksikin aikaa niin halutessaan, vaikka niissä olisi kuinka usein tahansa jo vieraillut. Myymälän kanssa saman katon alta löytyy Kahvikuppimuseo, Muistoja maalta-näyttely, Vanha keramiikka museo ja Pentikäisten kotimuseo.  Sen lisäksi jos kiinnostaa Pentikin vanhempi tuotanto, niin voit käydä ostoksilla Vintage-shopissa, siellä tulee itse ainakin ihailtua niitä vanhempia astioita joka kerta!  

Pentikäisten kotimuseo vie vierailijat siihen aikaan, kun Pentikin tarina oli aivan alkutekijöissään ja tuotanto oli heidän oman kodin alakerrassa. Museo antaa hyvän kuvan siitä, että miten vaatimattomista olosuhteista kaikki saikaan alkunsa. Kahvikuppimuseossa pääsee tutustumaan eri aikakausien ja eri maiden kahvikuppien historiaan.  Aikaa menee hujauksessa tuijotellessa mitä erikoisempia kahvikuppeja! Muistoja maalta-näyttelyssä on tuulahdus vanhan ajan maalaiselämää ja sieltä löytyykin kattava kokoelma vanhoja tavaroita maalta. Näyttely antaa hyvän kuvan siitä, että millaista se elämä on tosiaan ollut ennen vanhaan maalla. 

Tällä kertaa itsellä oli kiireinen aikataulu, joten valitettavasti en erityisen pitkään ehtinyt kierrellä. Omiksi vierailukohteiksi tällä kertaa valikoitu itse myymälä, kotimuseo, kahvikuppimuseo ja tietenkin Vintage-kauppa. Onneksi unohdin lompakon kotiin, niin ei tarttunut mitään mukaan, vaikka houkutus olikin suuri! Yleensä en pääse tyhjin käsin kotiin poistumaan. 

Museokierroksen jälkeen on hyvä hetki hengähtää ja se onnistuukin hyvin myymälän yläkerrassa sijaitsevassa kahvilassa. Siellä kelpaa juoda kuppi kahvia ja maistaa tarjolla olevia herkkuja. Kahvila on vasta remontoitu ja nykyään se onkin valoisa, raikas ja viihtyisä. Kahvilan yhteydessä myymälän yläkerrassa on myös II-laadun myymälä, josta varmasti tekee hyviä löytöjä. 

Pentik on ollut tärkeä osa matkailua Posiolla jo kauan, tänä vuonna vietetäänkin yrityksen juhlavuotta. 1.2 tuli 50 vuotta täyteen siitä, kun Pentikäiset päättivät ottaa riskin ja perustivat yhdessä yrityksen. Pentikin tarina on jopa satumainen, johon kannattaa kyllä tutustua. Juhlavuosi tulee näkymään eri tavoin pitkin vuotta, esimerkkinä Anu Pentik- galleriaan on tulossa juhlavuoden näyttely. Samalla vietetään Anun taiteilijajuhlavuotta, joka huipentuu Turun kaupungin taidemuseossa kesäkuussa pidettävään näyttelyyn, joka kantaa nimeä Alussa oli siemen. 

Kaamoskivi-kynttilänjalka oli ensimmäinen myyntiin laitettu tuote, niitä myytiin aluksi vain Posion Essolla.

Samasta pihapiiristä löytyy Anu Pentik-Galleria, jossa on kaksi kertaa vuodessa vaihtuva näyttely, jonka esimerkiksi viime kesänä järjesti Arctic Ceramic Centre. Siellä kannattaa vierailla, jos keramiikkataide ja suomalainen muotoilu edes vähänkin kiinnostaa.  Gallerian yhteydessä toimii myös Posion matkailuinfo, joten sieltä voi kysyä esimerkiksi vinkkejä mitä muuta Posiolla tehdä. Kesäaikaan pihapiirissä toimii myös kesäkauppa, josta löytyy kattavasti erilaisia tuotteita hyvään hintaan. 

Lisää Pentikkiä? Kesäaikaan Posion Timisjärvellä palvelee Pentik-kartano. Anu ja Topi Pentikäinen ovat luoneet 150-vuotta vanhalle porotilalle taiteen kodin. Se toimii niin vierasateljeena kuin näyttely- ja tapahtumapaikkana. Kartanolla toimii myös kahvila ja vierailua piristää pihapiiristä löytyvät eläimet kuten lampaat. 

Nyt sitten seuraavaa lomaa suunnittelemaan, johon kuuluu pysähdys Pentik-mäelle, tai miksipäs ei matkaamaan pelkästäänkin tämän takia. Kaiken siellä nähtävän ja koettavan ansiosta saat kyllä juuri oman näköisesi vierailun! 

Lotta Sumioinen

PS: Jos haluat olla mukana juhlavuoden juhlinnassa niin jaa oma Pentik tarinasi joko Pentikin nettisivuilla, kirjeellä tai Instagramissa #mypentikstory hashtagia käyttäen. Kannattaa seurata juhlavuoden menoa Pentikin nettisivuilta ja sen sosiaalisesta mediasta. 

Talvikalastuksen pauloissa

“No, onko teillä siellä Posiolla kalaopasta!? Siis MISSÄÄN ei tunnu olevan kalaoppaita Suomessa! Sielläkö on?”

– Suora lainaus toissailtaisesta puhelusta, kun vanha tuttuni vuosien (ellei jo vuosikymmenen) takaa soitti Etelä-Suomesta.

Ilolla sain vastata, että kyllä – asia on juurinkin näin. Mitä Posiolla ei ole, niin sitä ei tarvita. Meillä on täällä myös ammattitaitoisia kalaoppaita ja olinkin juuri sopivasti lähdössä seuraavana päivänä Posioutdoorsin Timo Posion kanssa kalareissulle!

Eli Posiolla onnistuu siis ympärivuotisesti myös todella laajalla kirjolla erilaiset kalastuselämykset. Ja jos itsenäisesti on paikat ja keinot vähän hakusessa tai haluaa varmempia saaliita ja oppia uusia kujeita, niin silloin kalastusopas on loistovalinta myös suomalaiselle matkaajalle! Tokihan paikallisopas voi olla myös turvallisuuskysymys. Sulat paikat talvella ja kesällä piilossa lymyävät karikot on hyvä tietää ennalta. Myös sää voi isolla järvellä yllättää.

Matkailuharjoittelijamme Lotta lähti reissulle mukaan. Timo varmistaa, että kypärä tulee asianmukaisesti päähän.

Reissuun lähdimme Huutoniemestä, jossa virittäydyimme reen kyytiin. Timo antoi hyvät turvallisuusohjeet matkaa varten. Matkalla saimme nähdä upeita vaaramaisemia ennen järvelle pääsyä.

Noin kahdenkymmenen minuutin matkan jälkeen olimme perillä!

Saavuimme siis keskelle Kitkajärveä, Timon verkkopaikalle. Pakkasta järvellä oli noin 25-26 astetta. Vaatetus oli kuitenkin kaikilla niin hyvä, että kylmän huomasi vasta, kun otti kinttaat pois kädestä. Silloin pakkanen kyllä puraisi sormia ja lujaa ja jopa minun sormenlämmittimistä loppui puhti kesken reissun. Ennenkuulumatonta.

Avanto esiin lumen alta!
Ja näin – heti ensimmäisessä verkossa oli peräjälkeen kolme hauen mötkälettä!

Ensimmäisen verkon kalansaalis oli kolme hyvänkokoista haukea. Kysyin Timolta arviota painosta – hän piteli haukea ja sanoi, että 1473 grammaa. Tarkistusmittaus antoi lukeman 1487 grammaa! Aika velho!

Kyllä kokenut konkari kalan painon tietää ihan käsipelillä!

Talviverkot Timo hoitaa hyvin perinteisillä ja autenttisilla menetelmillä. Jään alle uitetut verkot ovat tarkkaan mietityllä paikalla ja vain kerran on asiakkaiden kanssa jäänyt kalat saamatta. Tai kyllä silloinkin verkossa oli kala, mutta se oli kuollut. Eli melkein voisi sanoa, että 99% varmuudella kalasaalista on luvassa!

Lotta ja Timo asettavat uutta verkkoa takaisin jään alle.
Verkot eivät ole mitään pikkuverkkoja, joten lämmin tulee siinäkin, kun kävelee avannolta toiselle!
Arktinen pakkasen purema kalastaja-look!
Lumen pinta on niin kaunis tuulen muodostamine kuvioineen!
Kitkajärvellä saat aivan uuden mittakaavan asioihin – nimittäin keskellä järveä tunnet itsesi hyvin pieneksi!

Timo kertoo, että kalapaikat hän valitsee sillä tavalla, että hän kalastaa ja viihtyy niissä itsekin.

“Kyllähän joku on joskus sanonut, että vie vaan ne asiakkaat tuohon lähelle helposti. Mutta en minä halua itsekään siinä kalastaa, miksi minä sinne asiakkaan veisin.”

Timo nauttii kalastamisesta ja se kuuluu hänen arkirutiineihinsa, olipa asiakkaita tai ei. Koskaan ei tympäise lähteä järvelle.

Viime vuosina Timon mukana kalalla on kulkenut mm. ranskalaisia ryhmiä, jotka ovat olleet haltioissaan retkistä. Yksi pieni tyttö oli kerran ruvennut itkemään, koska kalat täytyy lopettaa, mutta hänenkin mielensä oli parantunut, kun hauista oli paistettu maukasta ruokaa. Itse arvostan todella, että Timo lopettaa kalat heti kärsimästä. En voi ymmärtää ihmistä, joka jättää elävän olennon kitumaan. Mukavaa, että ammatti-ihminen toimii myös vastuunsa tuntevasti!

Toisesta verkosta nousi kolme muhkeaa matikkaa! Kaksi olivat valitettavasti kuolleet ja niistä paikalliset kotkat ja muut linnut saivat herkkulounaan. Yksi korppi kävikin jo kiertämässä ja katsomassa, että mitä tänään syötäisiin.
Tammi-helmikuun pakkaskuukaudet ovat linnuille hankalinta aikaa selviytyä ruuan puolesta. Siksi muutama kala silloin tällöin on niille melkoinen onnenpotku!
Mötkäle ja Timo!
Timon menopeli, jotain arktista vivahdetta havaittavissa tässäkin.

Timolla on tarjonnassa kalastusretkiä lyhemmistä pyrähdyksistä aina monen päivän mittaisiin kalareissuihin ja erikoisretkiin. Varauksen kanssa kannattaa olla kuitenkin ajoissa liikkeellä, sillä hänellä on myös toinen työ kalastusyrityksen lisäksi.

Seuraavaksi vaihdettiin moottorikelkalla paikkaa (koska edellisessä on ihan turha pilkkiä, tiesi Timo) ja lähdettiin pilkille! Kyllä kunnon posiolainen pilkkii vaikka -25 asteen pakkasessa! Sole mikkään!
Lotta pääsi Timon pilkkiohjaukseen. Tosin kovin pitkään emme ihmetelleet, sillä kala ei ollut syönnillä ja varpaitamme alkoi lopulta kipristellä.
Sitten lähdettiin kohti Timon mökkiä, joka on kalastusretkien viimeinen etappi. Siellä lämmitellään, jutellaan mukavia ja nautiskellaan ennen kotiinpaluuta!
Ruumissaaressa sijaitsevalla mökillä on tunnelmaa! Ja tarinoita, sillä siellä on entivanhaan säilytetty ihan oikeasti ruumiita odottamassa kirkkomaahan hautaamista! Hautakuoppaan voi edelleen mennä makoilemaan halutessaan kesäaikaan.

Paluumatkalta

Paluumatkalla aurinko alkoi painua kohti horisonttia ja tarjosi upeita näkymiä.
Kivan näköinen kohta? Menisinkö katsomaan lähempää? Älä mene! Sillä siinä on sula ja tipahdat sinne! – Paikallisoppaasta voi olla todellakin hyötyä itselle oudoissa ympäristöissä!
Vaarassa voi vielä hetken ihastella pilkottelevaa aurinkoa.
Riisitunturi häämöttää!

Voin erittäin lämpimästi suositella Timon palveluita. Mukavan miehen kanssa aika kulkee kuin siivillä ja kaikki retket toteutetaan huikeissa maisemissa, puhtaan ja aidon luonnon keskellä aidoin menetelmin ja luontoa kunnioittaen. Ei muuta kuin Kitkajärven parhaita paloja tutkimaan!

Janica Suominen (teksti ja kuvat)

Maisemakuvauskurssin satoa

Viime viikonloppuna oli ensimmäinen Petri Puurusen Arktisen maisemakuvauksen kurssi. Hiljaisesta ajankohdasta johtuen majoitus ja teoriaosuudet pidettiin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Lomakeskus Himmerkissä, mutta muuten kaikki ennakkoon suunniteltu pystyttiin järjestämään normaalisti.

Olin itse myös mukana kahdessa roolissa. Ensinnäkin vähän talon puolesta, kun ekaa kertaa tehtiin tämä kokonaisuus, mutta myös siksi, että voisin kehittää omaa maisemakuvausosaamistani. Olen aina ollut ihmisten kuvaaja ja maisemat ovat aina tuottaneet minulle vaikeuksia!

Paikalle oli saapunut niin aloittavia harrastajia kuin pitkän linjan ammattilaisiakin ympäri Suomen. Joukko oli siis hyvin moninainen, mutta sisältö oli silti hands on -opetuksineen ja aikatauluineen sellainen, että jokainen sai tasostaan huolimatta itselleen sopivaa opetusta.

Perjantaina käytiin aluksi läpi maisemakuvaamisen teoriaa, syötiin herkullinen illallinen pohjalle ja lähdettiin yökuvauksen maailmaan. Kelit eivät varsinaisesti meitä hemmotelleet – lunta tuiskutti välillä melkein vaakasuoraan, eli päästiin todellakin arktisiin tunnelmiin. Onneksi Petrin pitkällä kokemuksella haasteetkin selätettiin ja ensimmäiseksi kuvauspaikaksi valikoitui Kirintövaara, jonne oli helppo ja lyhyt matka. Etelän kuvaajat olivat lähteneet matkaan jo aamuviideltä, joten haluttiin ensimmäiselle illalle jotain riittävän helppoa. Pitkällä valotuksella lumituiskutkin saatiin pois kuvista. Kokeilimme myös erilaisten lisävalonlähteiden käyttöä yökuvauksessa.

Perjantain kuvausretkellä. Kuva: Johanna Vaurio-Teräväinen @johannavauphotography
Kuva: Johanna Vaurio-Teräväinen @johannavauphotography
Tummia tunnelmia Kirintövaaran laavulla. (Kuva: Janica @janicakarasti)
Täysikuun taikaa. (Kuva: Janica @janicakarasti)

Lauantaina aamu aloitettiin runsaalla aamiaisella, minkä jälkeen lähdettiin purkamaan illan kuvasatoa ja Petri kertoi meille lisää teoriaa maisemakuvauksesta. Sitä oli helpompi omaksua illan kuvaustehtävän jälkeen ja myös kysymyksiä oli kertynyt paremmin kokemuksen myötä. Lounaan jälkeen alustettiin päivän kuvauksia ja tehtiin kuvaussuunnittelua koskien päivän lokaatiota Riisitunturia.

Päivä valkeni lonkeronharmaana. Mutta onneksi Petrillä oli lääkkeitä myös tähän, ja lopulta välillä Riisilläkin keli vähän selkeni. Kaikki saivat onnistuneita otoksia myös tunturista. Nimittäin aina saa kuvia! Silloin on vain hyvä olla repussa tietoa erilaisista mahdollisuuksista, jotta myös haasteellisemmista tilanteista saa irti parhaan mahdollisen. Näihin saimmekin hyvin vinkkejä viikonlopun aikana – ja jos olisi vallinnut pelkät ideaalikelit, niin tuskinpa olisimme oppineet hanskaamaan näitä tukkoisempia sävyjä!

Kuvaajia tunturissa. (Kuva: Janica @janicakarasti)
Kuvaajia kynttiläkuusimetsässä. (Kuva: Janica @janicakarasti)
Riisin rauhaa ilmasta käsin. (Kuva: Janica @janicakarasti)
The Monster. Loch Nessillä omansa, Riisillä omansa. (Kuva: Janica @janicakarasti)
Hiljaiset. (Kuva: Janica @janicakarasti)
Lähempää. (Kuva: Janica @janicakarasti)
Petri Puurunen Riisitunturilla. Kuva: Johanna Vaurio-Teräväinen “@johannavauphotography
Kokeilua lisävalon kanssa. Kuva: Johanna Vaurio-Teräväinen @johannavauphotography
Kuva: Johanna Vaurio-Teräväinen @johannavauphotography

Riisin reissun jälkeen oli taas vuoro runsaan illallisen, jonka jälkeen heitettiin kamerat naulaan ja vapaalle. Lähdimme Kirikeskuksen upealle rantasaunalle luonnonkivitakan ääreen puhumaan kuvauksesta ja välillä ihan kuvauksen vierestäkin. Hyvässä seurassa aika riensi! Ilta oli oikein onnistunut ja saunan ja paljun jälkeen oli elvytetty tunturiviimassa palelleet sormetkin kuvauksen jäljiltä yöunia varten.

Kyllä, meno oli aika arktista tunturituulten tuiverruksessa!

Sunnuntaina kurssi jatkui vielä aamupäivän ajan aina lounaaseen saakka. Aamupalan jälkeen oli mukava istahtaa katsomaan Petrin vinkkejä edellispäivän kuvien käsittelyyn. Kävimme läpi myös jokaisen parhaita otoksia ja varsin hienoa satoa ihmisten muistikorteille oli tallentunut!

Saimme viikonlopun aikana myös paljon opastusta erilaisiin maisemakuvaajan työkaluihin, joista esimerkiksi erilaisista suotimista sain itsekin aivan uutta tietoa. Taisipa jokaiselle löytyä aivan uusia tarvikkeita ostoslistalle viikonlopun aikana… Ja vähän vähemmän kuvanneillekin löytyä aivan uusi kipinä kuvaukseen!

Henkilökohtaisesti sain uutta näkemystä maisemakuvan sommitteluun, joka on ollut itselläni se suurin kompastuskivi. Samoin myös lisää ymmärrystä maisemakuvan suunnitteluun – ne parhaat otokset eivät yleensä tule vahingossa.

Kati Länsikylä kuvaamassa. Kuva: Johanna Lehtinen @johannajuliaportraits

Forssalainen ammattivalokuvaaja Kati Länsikylä kommentoi instagram-tilillään (@katilansikyla) kurssia seuraavasti:

“Kokemuksena aivan mahtava. Tähtitaivas ja revontulet ei näkyneet mutta yökuvaukset rinteessä ja Riisitunturi tykkylumipuineen oli kyllä kokemus sinänsä. Jos vaan rahkeet riittää, niin suosittelen kaikille.”

Kati Länsikylä, ammattivalokuvaaja
Harmaalla ja tukkoisellakin säällä voi luonnosta saada upeita tulkintoja, kun tietää mitä etsii. Kuva: Johanna Lehtinen @johannajuliaportraits
Kouluttaja Petri Puurunen Riisitunturilla. Kuva: @johannajuliaportraits

“Kiitos vielä superhauskasta kurssista! Jäi tosi hyvä mieli ja porukka ja puitteet olivat ihan super! Keli nyt ei suosinut, mutta saatiinhan me kuitenkin taidekuvia!”

Johanna Vaurio-Teräväinen @johannavauphotography

Meillä on Petrin kanssa tavoitteena tehdä laajempi kurssikalenteri loppuvuodelle erilaisin teemoin ja sisällöin, joten kannattaa seurata nettisivuja: www.kirikeskus.fi/maisemakuvauskurssi mikäli kuvauskurssit kiinnostavat!

Seuraavat työpajat:

20.-21. 2. Yhden yön yli kestävä kokonaisuus, hinta 295 € sis. majoitus ja ruokailut

5.-7.3. Samanlainen kolmen päivän kokonaisuus kuin tässä, hinta 395 €, sis majoitus ja ruokailut

10.3. Maisemakuvauksen tehotyöpaja 8h, 195 €, sisältää ruokailun

12.-14.3. Maisemakuvauskurssi kolme päivää, hinta 395 € sis. majoitus ja ruokailut

Tulevaisuudessa oma henkilökohtainen tavoitteeni on, että Posiosta ja Erämaahotelli Kirikeskuksesta tulisi valokuvaajien ja valokuvausharrastajien keskuudessa sellainen paikka, jonne osataan hakeutua laadukkaisiin työpajoihin, työskentelemään maisema- ja luontokuvauksen parissa ja verkostoitumaan toisiin samanmielisiin näissä upeissa puitteissa mitä meillä täällä on.

Petrikin kokeneena luonto- ja maisemakuvaajana luonnehti, että Posion etuja ovat hyvin monipuoliset ja vaihtelevat maastot ja erittäin vähäinen valosaaste verrattuna vaikkapa Kuusamoon.

Eli Posiolla on paljon potentiaalia valokuvauksen suhteen – ehkä jopa enemmän, kuin on osattu ajatella! Tervetuloa valokuvaamaan ja haltioitumaan näistä meidän helmistä – ja etsimään niitä, joita muut eivät vielä ole löytäneet. Niitäkin on!

Janica Suominen

Huskysafari Riisitunturin kansallispuistoon

Eilen kävin tutustumassa Kota-Huskyyn, joka sijaitsee Jaksamolla, hieman vajaat 30 kilometriä Posion keskustasta pohjoiseen.

Kota-Husky on saanut alkunsa vuonna 2007 ja toimii edelleen perheyrityksenä, jota luotsaa Lauri Sassali. Töissä hänellä on myös kokenut huskyopas, aiemmin Posion matkailussakin vaikuttanut, Sodankylästä Posiolle muuttanut Sonja Leppänen, joka oli oppaanamme tällä safarilla.

Samalle safarille oli saapunut vieraita myös Hämeenlinnasta saakka. Toinen pariskunta oli kokenut Kota-Huskyn safarin jo aiemminkin, toisille taas kokemus oli aivan uusi.

Heti ensimmäiseksi Sonja esitteli turvallisuutta varten ajo-ohjeet. Kuinka jarrutetaan, miten jarrutetaan ja milloin jarrutetaan. Ensisijaisen tärkeää on olla KOSKAAN irrottamatta otettaan reestä ajajan paikalla, sillä kahdeksan koiraa lähtee halutessaan alta aikayksikön – ja sitten perään on turha enää huudella. Myös alamäessä täytyy osata jarruttaa, jotta kelkka ei liukuisi koirien päälle. Oikein tehtynä safari on kuitenkin turvallinen täysin vasta-alkajallekin.

Huskyt rakastavat vetämistä. Ne haluavat matkaan niin palavasti, että osalla on suuria vaikeuksia pysyä aitauksissaan, jos näkevät toisten lähtevän. Meteli on myös melkoinen lähdössä, sillä palo matkaan on niin suuri. Koirat hyppivät ilmaan, kisuavat keskenään, ulvovat, haukkuvat ja naukuvat – eikö mennä jo! Kun tämän pääsee todistamaan livenä, on sen jälkeen turha enää kuvitella, että koirat pakotettaisiin vetämään. Ne haluavat vetää.

Lähtötunnelmia.

Alussa vauhtia onkin, sillä kun viimein köydet irrotetaan, niin silloin mennään, eikä meinata. Jonkun ajan päästä vauhti kuitenkin rauhoittuu ja on vuoro nauttia kyydistä ja upeista maisemista. Välillä myös pysähdytään, jos koirien takia tarvitsee säätää jotain – tai tulee kakkatauko. Pysähdyksessä voidaan myös vaihtaa kuljettajaa. (Muista silti pitää valjakosta kiinni ja jalka jarrulla loppuun saakka! Sitä pipoa ei myöskään korjata kesken ajon!)

Nyt mennään!

Itse en tällä reissulla ollut ajajan paikalla, vaan keskityin kuvaamiseen ja Sonjan kanssa rupatteluun. Olen aikoinaan parikymmentä vuotta sitten ajanut joitakin kertoja huskyvaljakkoa ollessani huskytarhalla töissä. Tämä ei siis ollut ensikosketukseni näihin hienoihin otuksiin tai lajiin, vaan nämä uskomattomat eläimet jättivät jälkensä sydämeeni jo aikapäivää sitten.

Kota-Huskyllä on useita eri vaihtoehtoja aina pelkästä tarhavierailusta monen päivän mittaisiin valjakkovaelluksiin erämaassa. Suosituimmat lenkit ovat kymmenen ja kahdenkymmenen kilometrin mittaisia. Käymämme lenkki oli tämä kaksikymppinen ja yhdyn täysin Sonjan mielipiteeseen siitä, että se on suomalaiselle matkaajalle sopiva lenkki. Se on riittävän pitkä, jotta kaikki pääsevät ajamaan mielekkään pätkän – lisäksi matka on riittävän laaja, jotta päästään nousemaan komeille vaaroille, tykkypuiden valtakuntaan. Kymmenen kilometrin pätkä on sopivampi kansainvälisille vieraille, joille jo pelkkä lumen läsnäolo voi olla jännittävä elementti – ja silloin pidemmät reissut voivat olla liian raskaita. Tällöin kuitenkin auttamatta missataan hienoimmat maisemat.

Itselleni jäi kyllä väkisinkin kutittamaan takaraivoon nuo pidemmät vaellukset… Olisipa huikeaa ostaa sellainen lahjaksi itselle ja miehelle – koiravaljakoilla erämaahan yöpymään talvisydämellä, jopa useammaksi päiväksi. Ikimuistoinen reissu 100% takuulla.

Safari oli kyllä upea elämys, myös hämeenlinnalaisten mielestä. Puhe kääntyi safarin jälkeisellä kotahetkellä glögin, posiolaisten “Tertun torttujen” eli täydellisen pehmeiden kampanisujen ja poroleipien ohessa eläimillä toteutettavien matkailuelämysten eettisyyteen, joka on tärkeä asia.

Sonja tähdentää, että pitää itse Kota-Huskyä monelta kantilta eettisenä vaihtoehtona. Esimerkiksi sellaisia asioita ei välttämättä tule ajatelleeksi, että pienessä perheyrityksessä työntekijöiden vaihtuvuus ei ole suurta. Työntekijät tuntevat todella koirat ja niiden historian ja osaavat lukea pieniäkin merkkejä niiden työskentelyssä, jos ne kipeytyvät. Huskyt nimittäin välttävät kivun ilmoittamista viimeiseen asti. Myös koirat luottavat työntekijöihin.

“Joku kausityöntekijä ei välttämättä osaisi nähdä niitä tärkeitä signaaleja, jotka pitkään koirien kanssa toiminut näkee”, Sonja pohtii.

Koirista myös pidetään viimeiseen asti hyvää huolta. Ne eivät ole työrukkasia, vaan eläviä eläimiä, joilla on muutakin arvoa kuin niiden tuottama tulos yrityksen pankkitilille. Laumassa elää myös yksilöitä, jotka eivät työskentele. Koiran arvo ei siis ole pelkästään sen vetämissä kilometreissä. Valitettavasti näitäkin yrityksiä löytyy jopa ihan täältä Suomesta, joissa koira on melkeinpä vain hyödyke. Kannattaa siis tutustua yrityksiin ja niiden arvoihin jo etukäteen – ja halvin ei välttämättä ole aina paras. On ikävää huomata reissulla puutteita vaikkapa koirien kohtelussa tai turvallisuudessa, reissusta voi tällöin jäädä mieleen jotain ihan muuta, kuin se elämyksellinen puoli.

Matkalla!

Kaikki Kota-Huskyn huskyt ovat myös hyvin koulutettuja, ihmisystävällisiä ja tottelevaisia. Ne tuntevat oman nimensä ja toimivat, kun niiltä odotetaan jotain. Ne ovat iloisia, rentoja ja terveitä. Selkeästi hyvissä käsissä, tehden yhteistyötä, ei alistettuina hommiinsa.

Kota-Huskyssä on muitakin hienoja piirteitä asiakkaan kannalta. Yritys on saanut Green Key ja Sustainable Travel -sertifikaatit ja lisäksi he ovat myös ryhtyneet edistämään yrityksessä sateenkaarimyönteisyyttä Gay Travel Finlandin kanssa. Tämäkään aspekti ei aina ole itsestäänselvyys näissä kairoissa. Helposti ajatellaan, että sateenkaarimyönteisyys on ihan selvä juttu, mitäs tuosta – mutta ajatellaan se vain omalta kantilta, yrityksen näkökulmasta, eikä oikeastaan sen asiakkaan kantilta, joka tulee esimerkiksi maasta, jossa homoseksuaalisuus on vielä joko lailla tai yleisellä ilmapiirillä kielletty asia. Hänelle voi olla hyvin tärkeää, että yritys viestii jo valmiiksi, että myös seksuaaliset vähemmistöt ovat tervetulleita, heitä ymmärretään ja heitä palvellaan kuten muitakin asiakkaita. Me suomalaiset ollaan oikeasti niin etuoikeutettuja tämän suhteen, vaikka kyllä täälläkin vielä välillä homofobiaa osataan, että emme monestikaan OIKEASTI ymmärrä asian syvyyttä ja laajuutta.

Korona-aika on kurittanut tietysti myös Kota-Huskya ja vastalääkkeeksi talven vähäisille asiakasmäärille on kehitetty nerokkaita tuotteita, jotka varsinkin lanseerausvaiheessa möivätkin hyvin. Nyt tilaa niiden toteuttamiseen jälleen olisi, joulusesongin jo mentyä. Kota-Huskyltä ei voi ostaa kummikoiraa, mutta voit lahjoittaa esimerkiksi vanhoille koirille humppaviitosen, eli leppoisan eläkeläislenkin, rapsuttelua tai herkkuhetkiä, tai vaikkapa spesiaalin illan valitsemallesi lauman koiralle – hän saattaa päästä jopa nukkumaan kainaloon seuraavaksi yöksi. Ostamasi tapahtuma dokumentoidaan ja saat siitä ilahduttavan hyvän mielen sähköpostin itsellesi. Tukituotteet löydät täältä: https://www.kota-husky.fi/tukituotteet

Kysyin hämeenlinnalaisilta vielä lopuksi, että mikä heidän mielestään on parasta Posiolla? Toinen pariskunta oli “kesäposiolaisia”, usein Posiolla mökkeileviä, mutta nyt he tulivat Rukalta. Välillä he ovat matkailleet sekä Rukalla että Posiolla samalla reissulla. Vastaus kuului:

“No tämä on helppo! Ruka toimii kuin kone, sesonkiaikana se on siis eräänlainen tehdas, jossa turisteille tuotetaan liukuhihnalta sitä, mitä he milloinkin tarvitsevat. Posio taas on ainutlaatuinen, ihmisläheinen ja aito. Se on läsnä kaikessa, mitä täällä kokee. Rukalla varsinkin loppukaudesta voi jo tuntea sen loppusesongin leipääntymisen, jota Posiolla ei ole.”

Niinpä. Parasta Posiolla on aitous ja Kota-Husky on yksi aito, lämminhenkisten ja ammattitaitoisten, ylpeydellä työtään tekevien ihmisten (ja koirien!) helmi lisää paikkakunnallamme. Mitä lämpimin suositus juuri sinulle – tämä kannattaa käydä kokemassa! Mielestäni hinta-laatusuhde on verraton ja paketteja löytyy ihan jokaiselle. Huskysafarit ovat mahtava kokemus myös suomalaiselle, vaikka ihan lappilaiselle alkuasukkaallekin!

Itseäni ainakin tämä sykähdytti ihan samalla tavalla, kuin ensimmäistä kertaa jalaksilla. Tosin nyt maisemat olivat vaan hienommat. Riisitunturin kansallispuisto on upea, myös noilta koskemattomilta nurkiltaan, jonne safarilla pääsee kurkistamaan.

Janica Suominen (kuvat, tekstit ja videot)

Ravintola Peikonpesä – pizzeria moneen makuun

Tässä blogissa taasen kynäilemässä Eija, matkailualan perustutkinnon opiskelija Inarissa Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, ja tällä hetkellä harjoittelijana Himmerkissä ja Kirikeskuksessa Janican apulaisena. 

Minähän olen jo ehtinyt harjoitteluni edetessä tutustua joihinkin Posion kauppoihin ja muuhun tarjontaan, mutta päätin ilahduttaa etätöitä kotonamme tekevää miestäni ja viedä hänetkin hieman ajelulle ja katselemaan maisemia ja paikkoja. 

Päivä oli jo ehtinyt lounasaikaan, kun mietimme, että jotain voisi tänään syödäkin. Olin huomannut Ravintola Peikonpesän mainoskyltin juuri ennen kylää Kuusamontien varrella ja päätimme yhteistuumin poiketa sinne syömään.  Olin myös saanut Janicalta vinkin, että Peikonpesästä voisi kirjoittaa blogiinkin juttua, eli päätin samalla sopia audienssin omistaja Salimin kanssa.

Ravintola Peikonpesä sijaitsee Kauppakujalla Posion keskustassa. (Kuva: Eerik Lehto)

Minut ja mieheni otti ravintolassa vastaan tiskin takana hymyilevä Salim, jolle kerroin, että haluaisimme syödä ja samalla kerroin toiveeni haastattelusta. Haastatteluaika sovittiinkin sitten vielä samalle viikolle. Mieheni tilasi Iza Kebabin ja minä Metsurin lehtipihvin. Listalta löytyy tosiaan monipuolisesti mm. pizzaa, kebabia, salaattia sekä erilliset lounasannokset. Ruoka oli erittäin maukasta ja annoskoko oli sellainen, että itse en koko annosta jaksanut edes syödä. 

Peikonpesän yrittäjä Salim Bilem juttelee mielellään asiakkaiden kanssa, jos vain ehtii.

Kului pari päivää ja saavuin aamulla ennen ravintolan avaamista tekemään varsinaista haastattelua. Yhtä hymyilevänä Salim seisoi taasen tiskin takana ja toivotti minut tervetulleeksi ravintolaansa.

Turkista kotoisin oleva Salim on pyörittänyt Ravintola Peikonpesää jo viisi vuotta, muita työntekijöitä on tällä hetkellä kaksi. Ruoka tehdään aina tuoreista raaka-aineista, mikä onkin selkeästi hyvien makujen salaisuus.

Kebab-annos (Kuva: Eerik Lehto)

Omistaja itse on iloinen ja puhelias, temperamenttinen ja samalla syvällinen keskustelija. Hän harrastaa filosofiaa, neurologiaa, kirjoittaa runoja ja on lukenut Raamatun moneen kertaan. Hän on asustellut aikaisemmin mm Lohjalla, Karkkilassa, Kotkassa ja pääkaupunkiseudulla, mutta ei viihtynyt näillä paikkakunnilla. Posiolla hän ehti asua aikaisemminkin, ennen kuin sitten lopullisesti asettui aloilleen.

Kysyin häneltä mikä Posiolla on parasta ja Salim vastasi: ”Rauha – täällä saa tilaa omille ajatuksille ja Posiolla ei ole myöskään liikaa ihmisiä ympärillä”.

Viime kesä oli ravintolalle huippu aikaa, yrittäjä teki kolme kuukautta töitä melkein vuorokaudet ympäri. Nyt tähän aikaan vuodesta on sopivasti töitä ja vapaa-aikaa, ennättää harrastaa myös omia juttuja. Joskus on aikaa myös katsella ikkunasta porojen touhuja läheisellä pellolla.

Asiakaskuntaa on ravintolassa laidasta laitaan, paikkakuntalaisia, mökkiläisiä ja varsinkin ohiajavia tai Posiolla majoittuvia turisteja. Viikonloppuisin, kun paikkakunnan nuoret tulevat opiskelupaikkakunniltaan kotiin, he suuntaavat Peikonpesään pizzalle ja tapaamaan samalla kavereitaan.  

Ravintola on viihtyisä ja taidolla sisustettu, WC:n ovissa ja viereisissä seinissä olevat artistien nimmarit ja lentävät lauseet ovat hauska yksityiskohta. 

(Kuva: Eerik Lehto)
(Kuva: Eerik Lehto)

Päätän haastattelun lopuksi syödä lounaan ja tällä kertaa päädyn Mimoza-pizzaan, jossa täytteinä on kebablihaa, salamia, kanaa ja tonnikalaa. Tulisen kuuma pizza saapuu hetkessä  ja se on iso ja maukas. 

Salim selkeästi nauttii kovasti työstään ja haluaa palvella asiakkaitaan mahdollisimman hyvin. 

Poiketkaapa Peikonpesään pizzalle tai kebabille, ette taatusti jää nälkäiseksi! Salimin kanssa saatte myöskin mukava rupatteluhetken jos hän vaan kokkaukseltaan ennättää turisemaan. 

Eija Nurmi

Ingan Tupa – kohtauspaikka kaikille

Tässä artikkelissa on kynään tarttunut Eija, joka on vasta kolmisen kuukautta sitten muuttanut Kuusamoon Nurmijärveltä. Eli siis niin sanottu etelän varis, joka tällä hetkellä opiskelee matkailun perustutkintoa Inarissa Saamelaisalueen Koulutuskeskuksessa. Päädyin harjoittelemaan Himmerkiin ja Kirikeskukseen Janican apulaiseksi ja nyt toimin siis vierailevana kynänä tässä hänen blogissaan.

Mutta pikemmittä puheitta blogin varsinaiseen aiheeseen eli Ingan Tupaan, keskellä Posion kylää, voisi jopa sanoa, että parhailla paikoilla sijaitsevaan kahvilaan. Inga Poropudas ja miehensä Raimo ovat toimineet yrittäjinä Posiolla jo vuodesta 2013, eli paljon vakituisia asukkaita ja mökkiläisiä on tullut vuosien varrella tutuksi, ainakin kasvotutuiksi, jos ei muuten. Raimo on syntynyt Posiolla, eli sen myötä aviopari on tutustunut paikkakuntaan.

Ingan Tupa ulkoa.

Kuten varmasti monilla muillakin elämän tilanteet heittelevät ja joskus täytyy tehdä isojakin päätöksiä, jotta onnellisuus ja ilo säilyvät myös arjessa. Kysyessäni Posion parhaita puolia, Inga mainitsee, että hän ja Raimo nauttivat Posion rauhallisuudesta, monipuolisesta luonnosta ja varsinkin Kitkan kauniista vesistöstä. Näiden myötä myös vakituinen asuminen Posiolla alkoi houkuttamaan ja sai kipinän yrittäjyyteen paikkakunnalla. ”Kotimme Kitkan rannalla on nyt akkujen lataamis- ja rauhoittumispaikka kiireisen työpäivän jälkeen”, kertoo Inga. 

Raimo ja Inga ottavat asiakkaat vastaan lämpimästi. Ingan Tupa onkin suosittu kohtaamispaikka Posiolla.
Ingan Tupaa sisältä. (Kuva: Eija Nurmi)

Aamu kahvilassa aloitetaan leipomalla mm herkullisia munkkeja, marjapiirakkaa ja kampanisutaikinasta jalostettuja luumuhillolla höystettyjä joulutorttuja. Olen saanut herkutella näillä kaikilla ja täytyy sanoa, että oikein hyviä olivat! Pakko mainita, että emme ole mieheni kanssa oikein koskaan päässeet kampanisujen ystäviksi, mutta luumuhillo maustaa ne erinomaisiksi leivonnaisiksi, kannattaa ehdottomasti maistaa!

Näin kävi, kun piti ottaa kuva leivonnaisista…
…Piti hakea vielä uudet toisella kertaa kuvattaviksi, kun ensimmäiset eivät ehtineet kuvaan asti…
Ingan mainiota marjapiirakkaa. (Kuva: Eija Nurmi)

Tässäpä kaikille pikku vinkki: jos haluaa päästä itse helpommalla, niin Ingalta voi vaikka tilata isomman määrän esimerkiksi munkkeja kotiin. Soitto vaan ja tilausta vetämään. Omalla kauppareissulla ei sitten tarvitse kuin poiketa noutamaan herkut. Munkkeja voi myös pakastaa, kertoo vaan Ingalle toiveensa, niin munkkeja ei sokeroida valmiiksi. Itse tehdyt suussa sulavat munkit ovat kahvilan ehdoton hittituote. Toki kahvilasta saa myös suolaisen nälkään täytettyjä voileipiä ja vaikka räiskäleitä jälkiruoaksi. Aamu-, päivä- tai iltapäiväkahvin lomassa voi selailla paikallisen lehden ja vaihtaa päivän kuulumiset Ingan, Raimon ja muiden asiakkaiden kanssa. Tässä kahvilassa on aito, ystävällinen tunnelma!

Jos ollaan ihan tarkkoja niin Inga ja Raimohan eivät emännöi ja isännöi pelkästään kahvilaa vaan heiltä saa monipuolisesti kaikkea mahdollista kotiin vietävää. 

Ingan Tuvan valikoimaa. (Kuva: Eija Nurmi)

Liikkeestä saa ostaa paikallisten asukkaiden valmistamia käsitöitä esimerkiksi sukkia, poron nahasta tehtyjä lämpimiä rukkasia ja nahkatöppösiä. Samoin hyllyiltä löytyy kynttilöitä, kirjoja, kodin sisutusesineitä, kortteja ja saippuoita, vain muutamia tässä mainitakseni.

Ja täytyy toki heti hehkuttaa, että tällainen ihanuus löysi tiensä meidän kotiimme, todella viehättävä kahvipaketeista valmistettu käsilaukku.  

Kahvilan yhteydessä toimii myös huonekalumyymälä Kaluste Poropudas, josta tilaamalla saa sisustettua varmasti koko kodin. Suosittelen poikkeamaan, kaikkea kaunista ja käytännöllistä jokaiseen kotiin on paljon myynnissä!

Ja jos virallisille kuville on tarvetta niin Raimo nappaa kuvan ja lähettää sen suoraan poliisin järjestelmään, myös paperisen kuvan saa toki mukaansa tarvittaessa. Liikkeessä saa myös kaiverrukset palkintoihin, kyltin postilaatikkoon tai vaikkapa valokopion tarvittaessa. Kannattaa poiketa ja kysäistä jos tällaisille palveluille on tarvetta!

Ja vaikka korona-aika vähentää ihmisten liikkumista, niin toivoisin kaikkien yrittäjien puolesta, että ihmiset suosisivat paikallisia yrityksiä. Eli vaikka ei kahvilla halua käydä istumassa niin kotiin voi hakea herkkuja jälkkäriksi tai kahvipöytään nautittavaksi ja siten auttaa omalta osaltaan yrityksiä pysymään jaloillaan. Ja näin joulun alla varmasti löytää hyllystä kaikkea mukavaa myös pukin konttiin laitettavaksi ja samalla tukee myös paikallisia käsityöläisiä! Ehkä kaikkia lahjoja ei kannata tilata webistä…

Eija Nurmi