Kävin vastikään kuvausreissulla Ylitalon Porotilalla, joka sijaitsee Mourujärvellä. Tilaa pitävät Manne ja Christina, Manne on paikallisia ja Christina on alun perin Saksasta, mutta rakkaudesta Manneen ( ja ehkä myös poroihin?) hän on päätynyt pikkuruiselle kylälle tälle porotilalle, josta on kolme kilometriä lähimpään naapuriin.
Kuten olen täällä sivuilla jo maininnutkin, minulla on aivan erityinen suhde poroihin. Pienenä tyttönä kaikki muut olivat heppahulluja, mutta minä kuljin naapurin poroaidalla tekemässä pieniä askareita, kuten ruokkimassa poroja – kunhan vain sain olla porojen kanssa. Jokin noissa otuksissa vetää minua puoleensa.
Otin myös raumalaissyntyisen mieheni mukaan, jotta hänkin pääsee näkemään kunnolla poroja läheltä. Yleensä varsinkin miehille ne tuntuvat olevan se ”tien tukko ja välttämätön paha Lapissa” ja muualta tulleille mökkiläisille taas murheenkryynejä, jotka syövät kaikki istutukset ja kesäkukat, jotka saisi pitää aidassa ympäri vuoden.
(Tähän väliin haluaisin kysyä, että mihin Posion luonnossa ylipäätään tarvitsee jotain kesäkukkia – hyvänen aika, näissä maisemissa? Ymmärrän jossain kaupungissa, mutta… Onko pakko kiusata itseään – ja poroja. Rahaakin säästyy. Toisakseen – eikö ole upeaa, että on olemassa vielä lihataloutta, jossa eläin saa elää lajityypillistä elämää ennen päätymistään ruuaksi? Se ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys nykymaailmassa, iso osa ruuaksi päätyvistä eläimistä ei näe edes päivänvaloa, saati, että saisi liikkua vapaana luonnossa. Syö sitä sitten hyvällä omallatunnolla – jos pystyt!)
Uskon, että nyt tämän reissun myötä miehenikin sai ihan erilaisen kuvan poroista ja niiden sielunelämästä. Ne eivät suinkaan ole tyhmiä ja ilmeettömiä töllistelijöitä, vaan viisaita, hiljaisia ja herkkiä eläimiä. Niissä on paljon samaa kuin hevosissa, tosin molempien kanssa toimineena sanoisin, että poro on paljon herkempi vielä.
Ja samaa sanoi isäntä Mannekin – poroa ei saa käskeä. Sille pitää kertoa, puhutella kauniisti ja toimia yhteistyössä sen kanssa. Suhteen avain on luottamus. Ja poro oppii yleensä luottamaan yhteen ihmiseen. Aidassa oli poroja, joista osa valitsee Christinan, osa Mannen. Se on sitten porosta kiinni, että kumpaan mieltyy.
Eläinsuojeluihmisenä minua kiinnosti tietysti myös eläinten kohtelu. Ja täytyy sanoa, että olin todella vaikuttunut siitä, miten näitä poroja pidetään. Ne eivät ole vain rahantekokoneita turisteja varten, vaan perheenjäseniä. Ja eipä ihme, osa on kasvatettu sisällä talossa, pinnasängyssä, kolmen tunnin välein tuttipullosta juottaen. Tilalla on pelastettu poroja vuosia eri syistä. Niitä myös hoidetaan niiden sairastuttua jopa Oulun hevosklinikalla asti – tällaista vaivaa ei moni näkisi.
Isäntä Mannella riitti tarinoita poroista ja niiden elämästä tuntikausia. Ja olisi varmaan riittänyt pidempäänkin. Oli ihana kuunnella otteita heidän elämästään, välillä aivan silmät kostuen, niin liikuttavia kohtaloita vuosiin mahtui.
Yksi iso juttu heillä on ollut Ailo – Pienen poron suuri seikkailu -elokuva, sillä iso osa heidän poroistaan ja itse elokuvan päätähti, siviilissä Prinssinä tunnettu poro, ovat Mannen ja Christinan kasvatteja.
Oli huikeaa kuunnella, miten Prinssi osasi toimia elokuvassa pelkällä puheella. Kun suhde poroon on kunnossa, se kyllä ymmärtää. Siinä saivat elokuvantekijät ja ammatti-eläinkouluttajat olla ihmeissään, kun Prinssi suoritti oikeita reittejä pyydetyillä nopeuksilla – ja hypähteli sitten riemuissaan, kun Manne kertoi, että oikein meni. Ihan vain, kun Manne kertoi, mitä pitäisi tehdä.
Suosittelen lämpimästi myös katsomaan tuon Ailo-elokuvan, jota on kuvattu mm. Riisitunturilla ja Mourujärvellä.
Miten Ylitalon porotilalle sitten pääsee tutustumaan?
Kesäaikaan porotilalle järjestetään vierailuja ja tutustumisreissuja, lisäksi porojen kanssa on mahdollista lähteä vaellukselle.
Talvella voi lähteä myös rekiajelulle. Iso poro voi muuten vetää jopa 700kg kuormaa, mikä on huikea määrä tuon kokoiselle otukselle! Tämä on ainakin itselläni ensi talven ohjelmassa, sillä poron kyydissä olen ollut viimeksi kahdeksanvuotiaana! Siitä puheen ollen, tämä vierailu on varmasti ennen kaikkea lapsille elämys, sillä porot ovat hyvin kesyjä ja tulevat rapsuteltavaksi.
Porotilalla on myös mahdollista yöpyä kodassa tai saunamökissä. Molemmat olivat todella tunnelmallisia ja niissä on varmasti mukava rauhoittua. Minimimajoitus on 2 yötä kesällä ja 3 yötä talvella – täällä nimittäin on tarkoitus heittää kaikki kiire pois ja antautua elämään yhdessä luonnon ja porojen kanssa. Ruokailutkin järjestetään Mannen ja Christinan pirtissä.
Varmaan moni kotimaanmatkaaja miettii, että poroissa ei ole mitään eksoottista ja johan ne on auton ikkunasta nähty. Mutta itse suosittelen antamaan poroille mahdollisuuden! Vaikka olen paikallisia itsekin, niin sain vierailusta kyllä paljon irti ja olen muistellut sitä lämmöllä pitkään sen jälkeen.
Muistathan ottaa yhteyttä vähintään pari päivää ennen vierailua. Yhtäkkinen ilmaantuminen pihaan ei ole suotavaa, sillä tila on myös koti ja vierailut täytyy muutenkin aikatauluttaa, jotta kaikille riittää aikaa.
Mikäli poroihin aivan vallan rakastuu, on mahdollista hankkia itselleen myös kummiporo, jonka elämässä voi olla mukana!
Lisää tietoa tilasta, poroista, retkistä ja majoituksesta löydät www.poromatkailu.fi
